JHL:n 12 aktiivia suuntasivat alkuviikosta Ecuadoriin tutustumaan JHL:n ja SASKin solidaarisuustyöhön Latinalaisessa Amerikassa. Vuorokauden kestäneen matkan aikana pohdittiin odotuksia matkan suhteen.
Päivi Lillebergille on tärkeä varmistua JHL:n osallistumisen merkityksestä Andien alueen kehitysyhteistyökohteissa. Pitkän matkanteon vaivan palkitsevat tapaamiset myös paikallisten ay-toimijoiden kanssa.
Tuula Bruunin tärkein motiivi on halu tutustua erilaiseen kulttuuriin, ay-liikkeeseen ja ihmisiin. Maasta saa varmasti kokemuksia, joita voi palattua jakaa muiden kanssa kotimaassa.
Raija Vuori-Lehkonen on tyytyväinen siihen, että vihdoinkin pääsee tutustumaan SASKin toimintaan ”paikan päällä”.
Tuula Kiander odottaa monipuolisia keskusteluja ja pohti, mitä ecuadorilaiset mahtavat kysyä JHL:n aktiiveilta. Kuten hän sanoo: ”jos ajatteluni rajat ovat maailmani rajat, niin mitä ajatuksia rajoille tulo nostaa esille: avartuuko ajatteluni, maailmani?”
Eila Pelttari totesi että kansainvälisyys ja solidaarisuus on omassa toiminnassa moottori, joka antaa voimavaroja arjen edunvalvontatyöhön.
Kristiina Valonen-Yilmazia kiinnostaa Etelä-Amerikka ja ylipäätään ihmisten tasavertainen ja oikeudenmukainen kohtelu niin meillä kuin muualla.
Hannele Olli haluaa nähdä, miltä JHL:n kehityshankkeet näyttävät paikan päällä – tämä oli tilaisuus jota ei voinut ohittaa.
Aiheeseen liittyvää
Lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta ja direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta
SASKin lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 24.5.2022 Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on työelämän ihmisoikeusjärjestö. Tavoitteemme on työelämän perusoikeuksien toteutuminen ja elämiseen riittävä palkka maailman työtätekeville, minkä
Opintomatkat
Opintomatkalla saat tilaisuuden kokea kehittyvän maan arkea tavalla, johon tavallinen turistimatka ei tarjoa mahdollisuutta.
Koulutuspaketit
SASK tarjoaa koulutussisältöjä etenkin jäsenjärjestöjensä koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Voit valita useista vaihtoehdoista!