Haiti: lukutaidosta ammattiin

Lukutaitokouluttaja Hermione Césan Médard pitää naisten lukutaitopiiriä kotonaan Port-au-Princessä, Haitin pääkaupungissa. Viisi vuotta maanjäristyksen jälkeen hän on hitaasti onnistunut rakentamaan romahtaneen talonsa tilalle uuden. Sinne, neljän lapsen kotiin, ahtautuvat lukutaitopiirin 40 naista arki-iltaisin klo 16–20.

Haitilainen naisverkosto RENAFANM on jo vuosien ajan järjestänyt naisille lukutaitopiirejä. Hankkeella on onnistuttu parantamaan naisten koulutustasoa, sillä naiset saavat lukutaidon lisäksi matemaattisia taitoja ja oppivat mm. osuuskuntatoiminnasta. Suurin osa naisista työskentelee katukauppiaina.

Ammatillista koulutusta nuorille

Vuonna 2009 hankkeessa aloitettiin uusi vaihe: ammatillinen koulutus nuorille, jotka kaipaavat lisäkoulutusta lukutaitotodistuksen suoritettuaan. Köyhän Haitin kouluista 80 prosenttia on yksityisiä, joten suurimmalla osalla nuorista ei ole mahdollisuuksia pyrkiä niihin. Koulutusaloina aloittivat ompelu, muuraus ja putkityöt, ja saksalaisten sekä sveitsiläisten tuella valmistui juuri äsken, lokakuussa 2015, uusi hieno koulu maanjäristyksessä tuhoutuneen tilalle. 

RENAFANMin aktiivit kertovat laulaen, millainen heidän järjestönsä on:

Lukutaito- ja ammattikoulutushanketta tukee Nenäpäivä-säätiön lisäksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Liiton jäsen, dokumenttiohjaaja Hanna Toiviainen-Conteh kuvasi oheiset videot hankematkallaan lokakuussa.

Aiheeseen liittyvää

Naisten oikeudet

SASK tekee työtä sen puolesta, että tasa-arvo toteutuisi työpaikoilla ja naiset olisivat aktiivisia toimijoita ammattiliitoissa.

Lue lisää

Eettinen kuluttaminen

Yhä useampaa suomalaista kiinnostaa tuotteiden alkuperä. Monia askarruttaa etenkin vaatetuotannon vastuullisuus, sillä vaatteet tulevat iholle. Niissä meillä on myös poikkeuksellisen paljon valinnanvaraa. Vaatteiden kulutus on räjähtänyt

Lue lisää

Saavutettavuusseloste

Sask.fi-verkkosivun saavutettavuusseloste Tämä saavutettavuusseloste koskee verkkosivustoa sask.fi. SASK pyrkii takaamaan sask.fi:n saavutettavuuden Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2102 mukaisesti. Saavutettavuusselosteen tiedot perustuvat Web-veistämö Oy:n ulkopuoliseen asiantuntija-arvioon. Saavutettavuusseloste on

Lue lisää