Kalastajakylän kautta kotiin

Filippiinien opintomatkalaisten ohjelma jatkui tiiviinä melkein loppuun asti. He tutustuivat muun muassa köyhään kalastajakylään ja kalastajien mielenkiintoisiin tapoihin pyydystää vonkaleita.

Tehyläinen Leila Leiviskä kävi lisäksi tapaamassa liittoaktiiveja viidestä sairaalasta, joista yhdessä vasta pyrittiin järjestäytymään.

Viimeisinä päivinä ehdittiin vähän rentoutuakin, käydä veneajelulla ja snorklaamassa, kertoo Leila videoblogissaan. Mitenhän aloitteleva snorklaaja selviytyi helposti vettä hörppäävän snorkkelin kanssa?

Lue viimeisimmät päivitykset myös matkalaisten kirjoittamasta blogista. Uusimman tekstin on kirjoittanut insinööriliiton verkkotiedottaja Minna Virolainen. Mitä mieltä hän mahtaa olla Filippiinien liikenteestä?

 

Aiheeseen liittyvää

Näin SASK toimii

Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.

Lue lisää

Pakkotyö

Joidenkin on pakko tehdä töitä muiden ehdoilla ilman oikeutta lähteä.

Lue lisää

Sano ei lapsityölle

Sano ei lapsityölle Maailmassa on 152 miljoonaa lapsityöläistä. He tekevät vaatteitamme, puhelimiamme ja kenkiämme. Kun lapsi on töissä, hän ei pääse kouluun – eikä köyhyyden kierre

Lue lisää