Namibian vartijoiden työolot kohenevat

Vierailunsa aikana Elsie Ashipala kertoi Namibian vartijoiden kurjista työoloista.

Hänen vierailustaan tehtiin myös videohaastattelu, joka näytettiin PAMin jäsentapahtumassa viikonvaihteessa Helsingin Jäähallissa.

Tammikuussa alkaneessa SASKin ja PAMin hankkeessa pyritään kohentamaan Namibian vartijoiden työolosuhteita ja kohottamaan alan järjestäytymisastetta, jotta vartijoiden ammattiliitto tunnustettaisiin työpaikkatasolla virallisesti työntekijöiden edustajaksi. Jotta liitto tunnustetaan virallisesti, yli 50 prosenttia työntekijöistä täytyy kuulua liittoon.

Ashipalan mukaan Namibian vartiointialan suurimmat ongelmat liittyvät epäinhimillisen pitkiin työvuoroihin sekä turvattomiin työmatkakuljetuksiin. Myös palkkaus on kehno. Osa työntekijöistä ei saa lainkaan vapaapäiviä.

Aleksi Vienonen/SASK

Aiheeseen liittyvää

Tulokset

SASK on tukenut maailman työntekijöiden olojen ja oikeuksien parantamista jo 35 vuotta. Tavoittelemme ihmisarvoista työtä ja reiluja työehtoja kaikille. SASKin työllä on saavutettu merkittäviä tuloksia eri

Lue lisää

Ihmisarvoinen työ

SASKin tavoitteena on taata kaikille työelämän ihmisoikeudet: ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka.

Lue lisää

Jäsenjärjestöt

SASK edistää työelämän ihmisoikeuksia maailmalla yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa. Jäsenjärjestöjä on yhteensä 36.

Lue lisää