Nestleä syytetään lapsiorjien käytöstä

Malilaiset asianomistajat syyttävät Nestleä ja kahta muuta yhtiötä ihmisoikeusloukkauksista Norsunluurannikon kaakaotiloilla. Syytösten mukaan yhtiöt olivat tietoisia lapsiorjien käytöstä alueella, mutta pyrkivät siitä huolimatta saamaan pavut mahdollisimman halvalla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain korkein oikeus on torjunut yhtiöiden vetoomuksen vuonna 2014 niitä vastaan nostetun syytteen hylkäämisestä. Tähän asti amerikkalaisyhtiöt ovat välttäneet syytteet melko helposti, koska ulkomailla tapahtuneita väärinkäytöksiä on ollut vaikea tuoda oikeuden käsiteltäväksi Yhdysvalloissa.

USA:n työministeriön viime raportin mukaan Norsunluurannikon ja Ghanan kaakaontuotannossa työskenteli viime kesänä 2,12 miljoonaa lasta. Se oli peräti miljoona enemmän kuin vuonna 2014.

– Olemme jo pitkään pyrkineet saamaan tuotantoketjuja vastuuseen väärinkäytöksistä ja oikeutta uhreille, toteaa kanteen nostaneen kansainvälinen työelämän oikeuksia ajava järjestön International Labour Rights Forumin kampanjajohtaja Abby McGill The Independent -lehdelle.

Englanninkielinen uutinen The Independent -lehdessä

Kuva: Kaakaopavun kuivatusta Ghanassa (CC BY-SA 2.0)

Aiheeseen liittyvää

Näin SASK toimii

Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.

Lue lisää

Anna palautetta sask.fi:stä

  If you are human, leave this field blank.Anna palautetta tai kehitysideoita sask.fi:stäVoit lähettää alla olevalla lomakkeella meille palautetta ja ideoita sivustoomme liittyen. Myös saavutettavuuteen liittyvät

Lue lisää

Tulokset

SASK on tukenut maailman työntekijöiden olojen ja oikeuksien parantamista jo 35 vuotta. Tavoittelemme ihmisarvoista työtä ja reiluja työehtoja kaikille. SASKin työllä on saavutettu merkittäviä tuloksia eri

Lue lisää