Opintomatkalaiset kotona: Kumpi onkaan vahva, kumpi heikko?

Alkumatkasta ryhmä vieraili Jardínin kylässä kahvintuotantoalueella. (Kuva: Miila Halonen)

”Kaikissa vierailemissamme paikoissa toistui kaksi asiaa”, kirjoittaa Miila Halonen opintomatkalaisten Ay caramba! -blogissa.

”Kuulimme monesta suusta, kuinka keskenoleville rauhanneuvotteluille FARC-sissijoukon kanssa asetetaan suuria toiveita. Kuinka rauhanajalta odotetaan – ei vain aselepoa – myös paljon sosiaalisia uudistuksia, joiden turvin Kolumbia astuisi monta hyvinvoinninaskelmaa eteenpäin. Yhtä monta kertaa kuulimme, kuinka erilaiset vapaakauppasopimukset ovat vaurioittaneet ja vaarassa koko ajan yhä enemmän vaurioittaa kolumbialaisten arkea.”

”Ottakaa ihmiset selvää, millaisissa oloissa ostamanne vaatteet on valmistettu, kahvi prosessoitu tai banaanit viljelty. Kyseenalaistakaa poliitikkojen vapaakauppasopimuksista kertomat yksipuoliset puheet ja selvittäkää myös se kolikon kääntöpuoli.”

Matkalaiset palasivat Suomeen itsenäisyyspäivänä.

SASKin seuraava opintomatka järjestetään Mosambikiin loppuvuodesta 2016. Haku matkalle alkaa alkuvuodesta.

Aiheeseen liittyvää

Koulutuspaketit

SASK tarjoaa koulutussisältöjä etenkin jäsenjärjestöjensä koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Voit valita useista vaihtoehdoista!

Lue lisää

Podcastit

Afrikka edellä -podcastissa käsitellään Afrikan mannerta työn, talouden ja tasa-arvon näkäulmista. Podcast antaa ajattelemisen aihetta ja kriittistä näkökulmaa työntekijöiden oikeuksista kiinnostuneille kuulijoille. Naiset vahvemmiksi – kuinka

Lue lisää

Kampanjat

SASKin tavoite on, että työelämän ihmisoikeudet toteutuvat maailmassa. Niitä edistetään sekä toimimalla suoraan kehittyvissä maissa että herättelemällä tietoisuutta kotimaassa kampanjoin. Tule mukaan!

Lue lisää