SASK avaa uuden aluetoimiston Ecuadoriin

SASK aloittaa uuden vuoden vahvistamalla toimintaansa Latinalaisessa Amerikassa.

SASK avaa uuden aluetoimiston Quitoon Ecuadoriin. SASKin hallitus nimesi marraskuussa toimiston aluekoordinaattoriksi Patricio Sambonino Riveran.

Sambonino tulee SASKiin Hollannin palkansaajakeskusjärjestöjen FNV:n kehitysyhteistyötä tekevästä Mondiaalista, jonka maakoordinaattorina hän on viimeksi työskennellyt Kolumbiassa. Hän aloittaa ensin osa-aikaisella työajalla, ja syksyllä sataprosenttisella työajalla.

Aluetoimiston avaamisen aikataulu ja osoite varmistuvat myöhemmin.

Kuusi uutta nimeä hallitukseen

Joulukuussa valittu SASKin uusi hallitus aloittaa työnsä vuoden vaihteessa. Yhteensä kuusi nimeä vaihtuu.

Varapuheenjohtajana aloittaa STTK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Risto Kousa.

Hallituksen uusina jäseninä aloittavat Ammattiliitto Nousun (Nordea Unioni Suomi) toiminnanjohtaja Minna Ahtiainen ja Vakuutusväen Liiton (VvL) puheenjohtaja Liisa Halme. Uusina varajäseninä aloittavat palkkasihteeri Katri Höök AKT:sta, järjestöpäällikkö Juska Kivioja STTK:sta ja Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola.

Hallituksen muu kokoonpano löytyy yhteystiedoista.

Aiheeseen liittyvää

Hallinto

SASKin hallinto on kaksiportainen. Ylintä päätäntävaltaa käyttää kaksi kertaa vuodessa kokoontuva vuosikokous. Vuosikokousten välillä toimintaa ohjaa hallitus.

Lue lisää

What is SASK?

The Trade Union Solidarity Centre of Finland SASK is the solidarity and development cooperation organization of Finnish trade unions, with a focus on labour rights.

Lue lisää

Näin SASK toimii

Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.

Lue lisää