Tapahtumassa vastustettiin laajasti hallituksen leikkauksia. SASK halusi olla mukana tukemassa kehitysyhteistyöjärjestöjen kampanjointia kehitysyhteistyöbudjettiin tekeillä olevien leikkausten kohtuullistamiseksi.
Mielenosoituksessa kerättiin nimiä Kepan koordinoimaan Pelastetaan kehitysyhteistyö -vetoomukseen, jonka voi allekirjoittaa myös verkossa. Tapahtuma pysäytti Helsingin liikenteen ja näkyi median kautta koko Suomessa.
SASKin tunnus sopi tempauksen henkeen niin hyvin, että moni mielenosoittaja halusi kantaa Vahvan tehtävä -ilmapalloa.




Aiheeseen liittyvää
Näin SASK toimii
Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.
Kumppanit
SASKin työ perustuu kumppanuuteen. Maailmalla avainasemassa ovat paikalliset hankekumppanit, joita SASK tukee niiden työssä. Suomessa vahvan tukensa toiminnalle antavat jäsenjärjestöt.
Vaikuttaminen
SASK tavoittelee eduskuntavaaleissa 2023 sitä, että kehitysyhteistyön taloudelliset resurssit ja jatkuvuus turvataan myös tulevaisuudessa. Työelämän ihmisoikeudet tulee huomioida Suomen kehityspoliittisissa linjauksissa ja toimissa. Lisäksi Eurooppaan