SASKin ilme uudistui

SASKin käytössä on nyt kokonaan keltainen logo, joka korvaa vanhan oranssin maapallologon. Myös fonttimaailma on uusi.

Verkkosivut uudistettiin ensi vaiheessa lähinnä etusivun osalta. Nyt niiden ilme on suoraviivaisempi ja ilmavampi, jolloin halutut asiat nousevat paremmin esiin. Ensi vuonna verkkosivut uusitaan kokonaan.

Ilmeen uudistus oli ajankohtainen nyt, koska SASK on viime aikoina kehittänyt muutenkin toimintatapojaan. Myös uuden ulkoasun halutaan heijastavan yhtenäisempää ja virtaviivaisempaa SASKia.

– Pyrimme säilyttämään monia elementtejä vanhasta mutta silti näyttämään uudenlaiselta, kertoo SASKin viestintäpäällikkö Laura Ventä.

SASKin varainhankinnalle luotiin syksyllä 2014 oma logo ja slogan Vahvan tehtävä on tukea heikkoa. Ne säilyvät edelleen käytössä tietyissä tilanteissa, mutta niitä ei tulisi käyttää irrallaan SASKista.

Uudistuksen myötä SASKille hahmottui uusi slogan Reilu maailma työn alla. Kokonaisuuden toteutti graafikko Iiro Törmä.

Aiheeseen liittyvää

SASKin tukijat

SASKin tukijakunta on monipuolinen joukko ihmisoikeuksista kiinnostuneita, aktiivisia ihmisiä ja yhteisöjä, jotka toimivat SASKin puitteissa erilaisissa rooleissa. Tukijat ovat olennainen osa SASKin toimintaa ja korvaamattoman arvokkaita

Lue lisää

Podcastit

Afrikka edellä -podcastissa käsitellään Afrikan mannerta työn, talouden ja tasa-arvon näkäulmista. Podcast antaa ajattelemisen aihetta ja kriittistä näkökulmaa työntekijöiden oikeuksista kiinnostuneille kuulijoille. Naiset vahvemmiksi – kuinka

Lue lisää

Koulutuspaketit

SASK tarjoaa koulutussisältöjä etenkin jäsenjärjestöjensä koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Voit valita useista vaihtoehdoista!

Lue lisää