Ulkoministeriö arvioi: SASKin työ tuottaa tulosta maailmalla

Intialaisia naisia ja lapsiaUlkoministeriö julkaisi SASKin ja yhdeksän muun kehitysyhteistyötoimijan arvioinnit. Ulkoministeriön tilaamassa riippumattomassa arvioinnissa todetaan, että SASKin toiminta on tuloksellista ja linjassa Suomen kehitysyhteistyöpolitiikan kanssa.

Työkaluja köyhyyden vähentämiseen

Arvioinnin mukaan ammattiliitoilla on ainutlaatuinen rooli työntekijöiden oikeuksien ja ihmisarvoisen työn edistämisessä. Vahvistuneet ammattiliitot pystyvät myötävaikuttamaan köyhyyden vähentämiseen esimerkiksi työpaikoilla neuvoteltavien työehtosopimusten ja poliittisen vaikuttamisen kautta. SASKilla on arvioinnin mukaan ainutlaatuiset kansainväliset ja kotimaiset verkostot, jotka tarjoavat vaikutuskanavia päätöksentekoon ja politiikkaan.

Työtä kannattaa tukea

SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen pitää arvioinnin löydöksiä arvokkaina. Ronkaisen mielestä tulokset osoittavat, että kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötä kannattaa tukea jatkossakin.

– On hienoa, että kansalaisyhteiskunnan rooli nousee uudestaan keskusteluun. Arviointi osoittaa, että kansalaisjärjestöjen työ on muutakin kuin valtion toimien täydentämistä.

Ulkoministeriö on arvioinut yhteensä 22 sellaisen kansalaisjärjestön toimia, jotka saavat ulkoministeriöltä tukea kehitysyhteistyöohjelmansa toteuttamiseen.

Lue lisää

Järjestöjen yhteistiedote: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista ja ansaitsee rahoituksensa

Kuva: Katri Blomster

Aiheeseen liittyvää

Osallistu

SASK tarjoaa Suomessa useita osallistumismahdollisuuksia teemoistamme kiinnostuneille. Toivotamme tervetulleeksi mukaan kaikki ihmisoikeuksista ja yksilön vaikuttamismahdollisuuksista kiinnostuneet!

Lue lisää

Sano ei lapsityölle

Sano ei lapsityölle Maailmassa on 152 miljoonaa lapsityöläistä. He tekevät vaatteitamme, puhelimiamme ja kenkiämme. Kun lapsi on töissä, hän ei pääse kouluun – eikä köyhyyden kierre

Lue lisää

Näin SASK toimii

Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.

Lue lisää