Iso osa Suomessa nautituista viineistä tuodaan Chilestä, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta. Silti harva suomalainen tietää näiden maiden viinitilojen työoloista. SASK ja joukko muita järjestöjä keräsi nimiä vetoomukseen reilumman viinintuotannon puolesta.
Reilut rypäleet -kampanjalla haluttiin herättää keskustelua viinintuotantoon liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista kehittyvissä maissa ja kannustaa Alkoa panostamaan enemmän näiden ongelmien kitkemiseen.
Kampanjaverkostossa olivat mukana Eetti ry, Kalevi Sorsa -säätiö, Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK.
Vetoomuskampanja on päättynyt. Vetoomuksessa kerätyt allekirjoitukset luovutettiin Alkon johdolle toukokuussa 2014.
Aiheeseen liittyvää
Näin SASK toimii
Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.
Jäsenjärjestöt
SASK edistää työelämän ihmisoikeuksia maailmalla yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa. Jäsenjärjestöjä on yhteensä 36.
Kumppanit
SASKin työ perustuu kumppanuuteen. Maailmalla avainasemassa ovat paikalliset hankekumppanit, joita SASK tukee niiden työssä. Suomessa vahvan tukensa toiminnalle antavat jäsenjärjestöt.