Filippiinien metallityöntekijät puolustamassa ihmisoikeuksia työelämässä

Filippiililäinen metallityöntekijöiden liiton aktiivi

Hanke kasvattaa filippiiniläisen metallialan ammattiliitto PMA:n jäsenpohjaa ja lisää järjestäytyneiden työpaikkojen määrää. Lisäksi liitto johtaa ja tukee kampanjoita, jotka puolustavat ihmisoikeuksia. Niitä on viime vuosina loukattu Filippiineillä yhä räikeämmin.

Hankkeessa vahvistetaan liiton tulevien johtajien kapasiteettia ja varmistetaan myös nuorten ja naisten edustus liittotyössä. PMA-liitto säilyy merkittävänä toimijana ja pitää yllä dialogia paikallisten liittojensa kanssa.

Lisäksi siinä tuetaan PMA:n paikallisia liittoja niiden omissa pyrkimyksissään toteuttaa liittokokouspäätöksiään ja muita sitoumuksia.

On tärkeää kääntää vallitseva suuntaus, jossa ammattilittojen merkitys Filippiineillä pienenee. Siihen pyritään kasvattamalla ammattiliittojen jäsenmääriä ja kampanjoimalla työntekijöiden oikeuksien polkemista ja hyväksikäyttöä vastaan.

Hanke johtaa taloudellisesti ja rakenteellisesti kestävään liittoon, joka on täysin valmis parantamaan paikallisten liittojen kapasiteettia ja puolustamaan metallityöntekijöiden oikeuksia Filippiineillä.

Hankkeesta hyötyvät metallialan työntekijät Indonesiassa, erityisesti PMA:n ja sen paikallisliittojen jäsenet.

Hanke toteutetaan suoraan paikallisen liiton PMA:n kanssa.

Aiheeseen liittyvää

Tulokset

SASK on tukenut maailman työntekijöiden olojen ja oikeuksien parantamista jo 35 vuotta. Tavoittelemme ihmisarvoista työtä ja reiluja työehtoja kaikille. SASKin työllä on saavutettu merkittäviä tuloksia eri

Lue lisää

Opintomatkat

Opintomatkalla saat tilaisuuden kokea kehittyvän maan arkea tavalla, johon tavallinen turistimatka ei tarjoa mahdollisuutta.

Lue lisää

Koulutuspaketit

SASK tarjoaa koulutussisältöjä etenkin jäsenjärjestöjensä koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Voit valita useista vaihtoehdoista!

Lue lisää