Kuljetusalan työntekijöiden oikeudet Aasiassa

Jakartan lentokentän työntekijöitä Indonesiassa

Intiassa ja Indonesiassa on puutteita työntekijöiden sosiaaliturvassa, työlain toteutumisessa, ammattiliittojen demokratiassa ja yritysten sääntelyssä. Hanke vastaa näihin haasteisiin vahvistamalla kuljetusalan liittojen kapasiteettia digitaalisen jäsenrekisterin ja prosessien kehittämisessä, kampanjoiden suunnittelussa, kollektiivisessa toiminnassa ja liittoumien rakentamisessa.

Toiminnot keskittyvät myös jäsenhankinnan tukemiseen järjestäytymiskampanjoilla ja koulutustyöpajoilla. Myös naisten osallistumista tuetaan tunnistamalla haasteita osallistumiselle, vahvistamalla naisjohtajien kapasiteettia ja kehittämällä naistyöntekijöiden johtamia ja ohjaamia kampanjoita.

Hankkeessa arvioidaan myös oikeudenmukaisen siirtymän politiikkaa ja nostetaan keskusteluun mm. alustatyöntekijöiden turvallisuus, tuet ja kannustimet.

Hankkeella odotetaan olevan suoria vaikutuksia tuloihin, työoloihin, työntekijöiden oikeuksiin (sosiaaliturva) ja naistyöntekijöiden edustukseen ja asemaan. Työntekijöille tulee mahdollisuus neuvotella yritysten, mutta myös valtionhallinnon kanssa ammattiliittojen kautta.

Lisäksi hankkeessa nostetaan esiin vaatimukset julkisen liikenteen uudistukselle hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi ja puhtaan energian suosimiseksi metroissa ja muussa julkisessa liikenteessä.

Hankkeesta hyötyvät

  • Sovellukseen pohjatuvat alustataloustyöntekijät, jotka työskentelevät kuljetusalan yrityksissä
  • Lentokenttätyöntekijät monista eri yrityksistä, monilta sektoreilta ja monenlaisissa työsuhteissa. Jotkut ovat jo liittojen jäseniä, toiset potentiaalisia jäseniä
  • Intialaiset metrotyöntekijät: aseman tarkastajat, kuljettajat, lipputoimistojen koneenkäyttäjät, huoltotyöntekijät, turvallisuusalan työntekijät.

Näiden työntekijöiden aseman parantaminen vaikuttaa muihin hankkeen epäsuoriin oikeudenhaltijoihin kuten työntekijöiden perheisiin ja yhteisöihin sekä pitkällä aikavälillä myös muihin työntekijöihin ja työpaikkoihin.

Sopimuskumppani on kansainvälinen kuljetusalan maailmanliitto ITF. Hankkeen toteuttavat paikalliset kuljetusalan liitot IFAT, FSPBI, AIRF, JMSKS, DMKS ja UPMRKU.

Aiheeseen liittyvää

Työntekijöiden oikeuksien puolustaminen Filippiineillä ei ole kermapyllyjen hommaa

Filippiiniläisen ammattiliittoväen työpäivien pituus saa SASKin Camilla Lohenojan pohtimaan, millaiseen työelämään sitä onkaan totuttu meillä ja muualla. Peittääkö työn merkittävyys ja palkitsevuus kenties alleen sen

Lue lisää

Naisten oikeudet

SASK tekee työtä sen puolesta, että tasa-arvo toteutuisi työpaikoilla ja naiset olisivat aktiivisia toimijoita ammattiliitoissa.

Lue lisää

Ihmisarvoinen työ

SASKin tavoitteena on taata kaikille työelämän ihmisoikeudet: ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka.

Lue lisää