Oikeita työsuhteita Afrikan terveysalalle

Hankkeessa parannetaan terveysalan (vapaaehtois-)työntekijöiden oikeuksia ja asemaa yhteiskunnassa Etelä-Afrikassa, Sambiassa ja Malawissa. Heidän asemansa työntekijöinä pyritään virallistamaan, jolloin he pääsevät työntekijöitä koskevan lainsäädännön piiriin. Tähän kuuluu myös oikeus vähintään minimipalkkaan.  

Monissa Afrikan maissa osa terveydenhoidosta erityisesti kyläyhteisöissä – mutta myös kaupungeissa – on vapaaehtoisten vastuulla. He saavat vain lyhyen perehdytyksen työhön, korvaus työstä on puutteellinen eikä työturvallisuudesta usein ole huolehdittu asianmukaisesti. Moni heistä tekee kuitenkin kokopäivätyötä. Suurin osa näistä työntekijöistä on naisia.   

Pitkän aikavälin tavoite on, että nykyiset terveysalan vapaaehtoiset työntekijät nauttivat samoista oikeuksista kuin muutkin työntekijät. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on vahvistaa ammattiliittojen ymmärrystä alan liittyvistä ongelmista sekä niiden kykyä tavoittaa terveysalan (vapaaehtois-)työntekijät ja kouluttaa heitä tuntemaan oikeutensa ja vaatimaan niitä.  

Hankkeesta hyötyvät suoraan Etelä-Afrikan, Sambian ja Malawin terveysalan vapaaehtoiset työntekijät sekä heidän perheensä. Parantuneen terveydenhuollon myötä hankkeesta hyötyvät epäsuorasti kaikki maiden terveydenhuollon piirissä olevat asukkaat.  

Hankkeen toteuttaa julkisen alan työntekijöiden kattojärjestö PSI yhdessä eteläafrikkalaisten, sambialaisten ja malawilaisten jäsenliittojensa kanssa. Hanketta tukevat Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL sekä Tehy. 

Aiheeseen liittyvää

Tutkitusti totta: SASKin työ maailmalla on vaikuttavaa – työolot paranevat koulutuksen myötä

Parantaako ammattiliittojen tarjoama koulutus työoloja Mosambikissa? Siltä näyttää. Koulutetut työntekijät pystyvät parantamaan työolojaan.

Lue lisää

Hankkeet

SASKin kehitysyhteistyöohjelma koostuu 29 hankkeesta, joissa teemme työtä työelämän ihmisoikeuksien puolesta kolmella mantereella. Vuosina 2022–2025 SASK toimii Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa sekä Kaakkois- ja Etelä-Aasiassa. SASKin toiminta kartalla Klikkaa

Lue lisää

Ihmisarvoinen työ

SASKin tavoitteena on taata kaikille työelämän ihmisoikeudet: ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka.

Lue lisää