Siirtotyöläisten oikeudet Nepalissa ja Intiassa

Nepalin rakennusmiehet lähtevät usein ulkomaille siirtotyöhön leveämmän leivän perässä

Hankkeessa neuvotaan ja koulutetaan Nepalista ja Intiasta ulkomaille siirtotyöhön lähteviä ihmisiä. Kohdemaissa, erityisesti Qatarissa, työntekijöitä autetaan ongelmatilanteissa. Kotiin palaavien työntekijöiden asemaa pyritään helpottamaan edistämällä ammattitaidon sertifiointiohjelmaa, jotta työntekijöiden työmarkkina-asema paranisi. Kuntoutusta tarvitsevia palanneita siirtotyöntekijöitä ohjataan asiaankuuluvien palvelujen piiriin.

Hankkeessa myös tehdään yhteistyötä työvoimaa välittävien yritysten ja valtion viranomaisten kanssa turvallisemman siirtolaisuuden edistämiseksi. Nepalin ja Intian ammattiliitot osallistuvat alueelliseen ja globaaliin verkostotoimintaan siirtotyöasioiden parissa.

Nepalista ja Intiasta moni lähtee muiden työllistymisvaihtoehtojen puutteessa maailmalle. Siirtotyöläiset ovat kuitenkin kaikkialla maailmassa ja kaikilla aloilla useimmiten heikommassa asemassa kuin paikalliset. Tilanteeseen vaikuttamiseksi on tärkeää vaikuttaa lähtö- ja vastaanottajamaiden lainsäädäntöön sekä lakien noudattamiseen ja valvontaan.

Siirtotyö on tärkeä eloonjäämisstrategia suurelle osalle nepalilaisista ja Intiassakin valtaosalle tiettyjen alueiden väestöstä. Heidän oikeuksiensa ajamiseksi tieto ja turvaverkostot ovat tärkeitä.

Intia on maailman suurin siirtotyöläisten lähettämän rahan vastanottajamaa. Myös Nepalille siirtotyöntekijöiden lähettämä raha on merkittävä tulonlähde: sen kansantuotteesta siirtotyöläisten ansiot muodostavat lähes kolmanneksen.

Kansainvälinen ammattiyhdistysliike on SASKin hankekumppanin BWI:n johdolla vaikuttanut Qatarin lainsäädäntöuudistuksiin jalkapallon MM-kisojen alla. Parannusten ja niiden toimeenpanon seurantaa jatketaan kisojen jälkeenkin sekä Qatarissa että muissa Persianlahden maissa.

Hankkeen tuloksena siirtotyöstä tulee turvallisempaa ja säännellympää.

Hankkeesta hyötyvät nepalilaiset ja intialaiset rakennusalan siirtotyöläiset ja heidän perheensä.

Hankkeen toteuttaa kansainvälinen rakennus- ja puutyöntekijöiden liitto BWI nepalilaisine ja intialaisine jäsenliittoineen.

Lue lisää: Hankkeessa toteutettu selvitys Nepalin siirtotyöstä (2022)

Aiheeseen liittyvää

Pakkotyö

Joidenkin on pakko tehdä töitä muiden ehdoilla ilman oikeutta lähteä.

Lue lisää

Reilua joulua

SASKin Reilua joulua -keräyksellä tuetaan tulevana jouluna Nepalista ja Intiasta muun muassa Persianlahden maihin lähteviä siirtotyöntekijöitä. Heihin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat nousseet valokeilaan Qatarin miesten jalkapallon

Lue lisää

Lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta ja direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta

SASKin lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 24.5.2022 Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on työelämän ihmisoikeusjärjestö. Tavoitteemme on työelämän perusoikeuksien toteutuminen ja elämiseen riittävä palkka maailman työtätekeville, minkä

Lue lisää