Työntekijöiden oikeuksien vahvistaminen Kolumbiassa ja Brasiliassa

Kauppaketjun kahvilan työntekijä Kolumbiassa

Hankkeen päämääränä on turvata ihmisarvoisen työn toteutuminen yksityisillä palvelualoilla Kolumbiassa ja Brasiliassa.

Kolumbiassa työntekijöiden oikeudet ovat heikot yritysten rajujen ay-oikeuksien vastaisten toimien vuoksi. Vakavat ihmisoikeusrikkomukset Kolumbiassa vaikeuttavat suuresti asukkaiden pyrkimyksiä rakentaa demokraattista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa muun muassa ammattiliittojen muodossa.

Hanke edistää työntekijöiden oikeuksia, ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Viestintäkampanjat molemmissa maissa auttavat liittoja nostamaan ihmisarvoisen työn ja toimeentulon julkiseen keskusteluun. Tavoitteena on, että Kolumbian hallitus ratifioisi ILOn väkivallan ja häirinnän poistamista työelämässä koskevan yleissopimuksen nro 190.

Jotta ammattiliitot pystyvät puolustamaan puuttuvia oikeuksia, hankkeessa vahvistetaan yksityisten palvelualojen liittoja. Niiltä puuttuu kapasiteettia vauhdittaa järjestäytymistä ja puolustaa työntekijöiden oikeuksia digitaalisella aikakaudella. Hankekumppani UNI Americas järjestää koulutusta sekä tukee liittojen kampanjoita ja niiden välistä vuorovaikutusta myös toimialarajojen. Hankkeessa toteutetaan myös tutkimus, joka tukee liittojen vaikuttamisstrategioita.

Toimintaa koordinoidaan UNI Womenin ja UNI Youthin kanssa naisten ja nuorten aseman edistämiseksi.

Hankkeesta hyötyvät turvallisuus-, siivous-, rahoitus-, terveys- ja ICT-alan sekä kaupan alan työntekijät Kolumbiassa ja Brasiliassa.

Sopimuskumppani on palvelualojen maailmanliitto UNI Global Union. Hankkeen toteuttavat paikalliset ammattiliitot.

 

Aiheeseen liittyvää

Työntekijöiden oikeuksien puolustaminen Filippiineillä ei ole kermapyllyjen hommaa

Filippiiniläisen ammattiliittoväen työpäivien pituus saa SASKin Camilla Lohenojan pohtimaan, millaiseen työelämään sitä onkaan totuttu meillä ja muualla. Peittääkö työn merkittävyys ja palkitsevuus kenties alleen sen

Lue lisää

Lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta ja direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta

SASKin lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 24.5.2022 Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on työelämän ihmisoikeusjärjestö. Tavoitteemme on työelämän perusoikeuksien toteutuminen ja elämiseen riittävä palkka maailman työtätekeville, minkä

Lue lisää

Näin SASK toimii

Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.

Lue lisää