SASKin tavoitteena on taata kaikille työelämän ihmisoikeudet: ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka.

Työelämän perusoikeudet on määritellyt Kansainvälinen työjärjestö ILO. SASK perustaa työnsä ILOn vuonna 1998 määrittelemille työelämän perusoikeuksille, joihin lisättiin viides eli työsuojelua koskeva kohta vuonna 2022.

Työelämän perusoikeudet ovat:

  • Yhdistymisvapaus ja oikeus neuvotella kollektiivisesti
  • Pakkotyön poistaminen
  • Lapsityövoiman käytön poistaminen
  • Syrjinnän poistaminen
  • Oikeus turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön.

Näiden oikeuksien rinnalle nostamme ihmisarvoisen työn. Sillä tarkoitetaan, että ihmiset saavat tehdä säänneltyä palkkatyötä, joka takaa elämiseen riittävän palkan ja on turvallista. Työ voi olla turvallista vain, jos myös työajat ovat inhimilliset.

Elämiseen riittävä palkka

Elämiseen riittävä palkka puolestaan tarkoittaa palkkaa, jolla ihminen pystyy elättämään itsensä ja perheensä kohtuullisesti. Palkan pitää riittää ravitsevaan ruokaan, asumiseen ja muihin elämän perustarpeisiin – vähän pitää pystyä säästämäänkin pahan päivän varalle.

Elämiseen riittävä palkka jää kuitenkin saavuttamatta kehittyvissä maissa suuren osan työntekijöistä kohdalla. Tavalliset työntekijät eivät siihen yleensä yllä.

Elämiseen riittävä palkka on eri asia kuin valtionhallinnon määrittelemä minimipalkka. Minimipalkka on poliittinen kompromissi – ja lopputulos on usein kaukana todella elämiseen riittävästä tasosta. Monessa maassa palkan ostovoimaa syö myös korkealla laukkaava inflaatio.

Siksi elämiseen riittävästä palkasta pitää puhua, ja sitä pitää vaatia. Ei riitä, että yritys sanoo noudattavansa alihankintaketjussaan minimipalkkoja. Usein vedotaan elämiseen riittävän palkan laskemisen vaikeuteen. On totta, että sen voi laskea monella tavalla, mutta kansainvälisen yrityksen voi olettaa pystyvän valitsemaan jonkun tavan ja vaatimaan sitä systemaattisesti arvoketjussaan. Finnwatch on selvittänyt metodeja yritysten tueksi.

 

 

Aiheeseen liittyvää

Pelin hinta

Pelin hinta on siirtotyöntekijälle liian kova Lipun Qatarin MM-kisoihin voi ostaa rahalla. Sen todellinen hinta on kuitenkin jotain aivan muuta. Kisoja rakentaneille siirtotyöntekijöille kisojen hinta on kohtuuton.

Lue lisää

Pelin hinta

Pelin hinta on siirtotyöntekijälle liian kova Lipun Qatarin MM-kisoihin voi ostaa rahalla. Sen todellinen hinta on kuitenkin jotain aivan muuta. Kisoja rakentaneille siirtotyöntekijöille kisojen hinta on kohtuuton.

Lue lisää

Lapsityö

Lapsen täytyy saada olla lapsi. Siellä, missä SASK mahdollistaa paremman toimeentulon vanhemmille, yhä harvemman lapsen täytyy tehdä työtä. Lapsi pääsee kouluun – ja köyhyyden kierre voi

Lue lisää