SASK-lähettiläskoulutus 2023

Kiinnostavatko työelämän ihmisoikeudet maailmalla? Hae mukaan SASKin lähettiläskoulutukseen 6.–7. toukokuuta.
SASK-lähettiläitä kalliolla
Kuva: Laura Karlin

Kenelle?

Koulutus on suunnattu kaikille työelämän ihmisoikeuksista kiinnostuneille. Tavoite on lisätä tietoutta globaaleista työelämäkysymyksistä, SASKin ja sen kumppaneiden työstä maailmalla sekä tavoista vaikuttaa työntekijöiden oloihin. Aiempaa osaamista tai tietoutta aiheesta ei tarvita.

Koulutus koostuu luennoista, ryhmätöistä ja keskusteluista. Käytössämme on Howspace-työskentelyalusta, jonka kautta osallistujat saavat myös pienen ennakkotehtävän. Koulutuksen jälkeen osallistujat saavat todistuksen osallistumisestaan.

Koulutuksen jälkeen osallistujista tulee SASKin vapaaehtoistoimijoita eli SASK-lähettiläitä. He voivat toimia ihmisarvoisen työn äänitorvina omissa verkostoissaan ja tapahtumissa sekä osallistua SASKin jatkokoulutuksiin ja hakea mukaan opintomatkalle.

Koulutus on osallistujalle maksuton. Se sisältää majoituksen 2 hengen huoneessa (kauempaa saapuville), ruokailut, ohjelman sekä yli 15 euron matkakulut julkisten kulkuvälineiden taksojen mukaisesti.

Paikka

Koulutus järjestetään Helsingin Hakaniemessä SASKin jäsenjärjestöjen tiloissa.

Ohjelma

Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Koulutus alkaa lauantaina 6. toukokuuta kello 9.30 ja päättyy sunnuntaina 7. toukokuuta kello 14.30 mennessä.

Hakeminen

Toivomme, että koulutukseen hakee joukko eri ikäisiä, eri taustaisia sekä eri sukupuolia edustavia ihmisiä. Valinnoissa painotetaan moninaisuutta. Haku päättyy 14.4. ja hakijoille ilmiotetaan valinnoista viikolla 16.

Hae rohkeasti mukaan! Jokaisen apua tarvitaan maailman työntekijöiden oikeuksien parantamisessa.

Lisätietoa SASKin vapaaehtoistoiminnasta

Lisätietoja: Susanna Haapalainen susanna.haapalainen@sask.fi

Aiheeseen liittyvää

SASK sai joukkoonsa uusia osaajia

SASKissa aloitti tammikuussa uusi talouspäällikkö Ville Hirsikangas ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Susanna Haapalainen.

Lue lisää

Lähettilästreffit

Kierrämme eri kaupunkeja ympäri Suomen kuulemassa mielipiteitänne ja toiveitanne vapaaehtoistoimintaan liittyen. Treffeillä voidaan myös pitää pienimuotoisia koulutuksia koskien työelämän perusoikeuksia ja SASKin hankkeita. Ota yhteyttä Susanna

Lue lisää

Näin SASK toimii

Työntekijän oikeudet ovat ihmisoikeuksia. SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta samat oikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa.

Lue lisää